Eläkerahastojen tuotto vaakalaudalla

Työeläkeyhtiöt tavoittelevat neljän prosentin tuottoa hoitamilleen eläkevaroille. Laskelmien mukaan neljä prosenttia on se keskituotto, joka tarvitaan työeläkkeiden rahoituksen tasapainoon.

Vuosina 2006-2010 lähes kaikki eläkerahastot jäivät keskituottotavoitteesta. Parhaan tuloksen teki Eläke-Tapiola, joka ylsi ainoana neljän prosentin vuosittaiseen reaaliseen keskituottoon kymmenen vuoden tarkastelujaksolla 2001-2010.

Neljän prosentin tuottotavoitteen vaihtoehdot ovat eläkemaksujen nostaminen tai tulevien eläkkeiden leikkaaminen. Tuottotavoite on eläkeyhtiöiden tuotto-oletus pitkällä aikavälillä. Muiden muassa Eläketurvakeskus ETK käyttää laskelmissaan neljän prosentin reaalista keskituotto-oletusta eli käytännössä oikeammin tuottotavoitetta.

Finanssikriisi nakertanut eläkerahastojen tuottoja

Yhtiöt, jotka hoitavat suomalaisten työeläkevaroja, kärsivät yhä tuottotuloksissaan parin vuoden takaisesta pörssiromahduksesta. Erityisen riskialttiita sijoituskohteita ovat olleet euroalueen valtionlainat. Esimerkiksi eläkeyhtiö Ilmarinen kärsi tuottotappioita tällaisista joukkovelkakirjoista.

Myös kiinteistösijoitusrahastot ovat edellisvuosina kärsineet merkittävistä tappioista, mikä on omalta osaltaan heikentänyt Kevan eli kuntien eläkevakuutuksen tulosta viimeisen viiden vuoden tarkastelujaksolla.

Parhaiten finanssikriisin vaikutusten ulkopuolelle ovat viime vuosina jääneet kehittyvät markkinat. Kehittyvien markkinoiden rahastosijoitukset ovat jatkuvasti tuottaneet rahastosijoituksista parhaiten. Eläke-Fennia on aivan erityisesti hyötynyt tällaisista rahastosijoituksista.

Eläkeyhtiöiden riskinottokyvyn lisääminen johtanut huonoon tulokseen

Eläkeyhtiöiden riskinottokykyä lisättiin melkoisesti vuonna 2007 niiden omasta aloitteesta. Entistä laajemmat mahdollisuudet osake- ja muihin riskipitoisempiin sijoituskohteisiin tähtäsivät aiempaa parempiin tuottoihin. Lisätuottohaaveet kuitenkin kariutuivat vuoden 2008 finanssikriisin myötä.

Suomalaisia eläkeyhtiöitä on kahdeksan. Vaikka ainoakaan niistä ei yltänyt viimeisen viiden vuoden tarkastelujaksolla neljän prosentin tuottotavoitteeseen, kolme parasta yrittäjää tässä suhteessa olivat Eläke-Tapiola, Veritas ja Varma. Huonoimman tuloksen teki Etera, jonka reaalituotto jäi tappiolliseksi.

Lisätietoja:
Eläketurvakeskus
Pietiläinen, Tuomo: ”Eläkerahojen tuotto jäi viiden vuoden sijoitustavoitteesta”. Helsingin Sanomat 27.4.2011.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink. Comments are closed, but you can leave a trackback: Trackback URL.
  • Parhaat korot pankeissa ja vertaislainapalveluissa

    Pankki 3kk 6kk 12kk 24kk
    Aktia 0.30 0.30 0.60 0.80
    Bigbank 0.60 0.90 1.25 1.45
    Suupohjan OP 0.00 0.20 0.50 0.60
    Hypo 0.15 0.40 0.40 0.40
    Vertaislainapalvelu korot p.a.
    Fellow Finance 12,10%
    Fixura 10,25%
    Lainaaja N/A%